maanantai 23. tammikuuta 2012

kynsien hoito

maanantai 23. tammikuuta 2012
Kynsiä en oo postannut nyt vähän yli viikkoon, koska oon tehnyt kynsiä tulevaa teemaviikkoa varten ja yhteen kilpailuun :)

Arvonnan yhteydessä on toivottu postausta siitä, miten hoidan mun kynsiä. Ajattelin ensin tehdä aiheesta videon, mutta näytän nyt kuitenkin asian kuvien muodossa ja selostan samalla.




Aloitan ottamalla kynsistä vanhat lakat pois. Käytän foliotekniikkaa, jos kynsissä on vähänkin glitteriä. Muuten poistan lakat valulappujen avulla. Tarvittaessa käytän myös vanupuikkoja, jos lakkaa on esimerkiksi kynsien alla. Kynsilakanpoistoaineena mulla käytössä Mirame.



Seuraavaksi kuorin kädet ja kynsinauhat, joko Dermosilin käsikuorinnalla tai Freemanin käsi & kynsinauhakuorinnalla. Yleensä käytän Freemanin kuorintaa, koska tykkään siitä enemmän, sillä siinä kuorivia rakeita on enemmän.


Kynsinauhojen työntäminen käy helposti kuorinnan jälkeen, kun kynsinauhat on vähän pehmenneet. Käytän työntämiseen ihan tavallista appelsiinipuutikkua. Työnnän nauhoja ihan vain varovasti taaksepäin.


Viiloina mulla on käytössä lasiviila ja Models Own:nin 6-osainen viila. Lasiviilaa käytän kynsien lyhentämiseen, koska sillä voi viilata edestakaisella liikkeellä. Viilaan huolella myös kynsien reunat (siis ne, jotka tulevat sormenpään yli), koska jos reunaan tulee joku pieni kuoppa/repeämä ei kynsi lähde lohkeamaan, kun viilaan reunat siistiksi. 6-osaisesta viilasta en oikeastaan käytän kuin even eli tasoitusosaa ja bufferi osaa. Ja tota eveniä ja bufferia käytän vain kerran kuukaudessa.


Tässä vaiheessa levitän kynsille aluslakan. Käytän tällä hetkellä Evelinen 8w1 total actionia. Jos muuten ei kynsiä lakkaa on hyvä laittaa edes aluslakkaa, koska kynnet eivät silloin lohkea niin helposti. Itselläni kynnet eivät katkea usein varmaan juuri sen takia, että niissä on aina lakkaa!


Kun aluslakka on kuivunut käytän käsirasvaa ja sen jälkeen levitän kynsinauhoille kynsinauhaöljyä. Käsirasvana mulla tällä hetkellä Aco:n Rich Care hand cream canola oil & Q10. Oon tykännyt tosta rasvasta, koska se tuoksuu hyvälle, kuivuu nopeasti ja tekee kädet tosi pehmeiksi. Kynsinauhaöljy, jota käytän on Ebaystä ostettu mansikantuoksuinen feikki Opi. Oon tostakin ihan tykännyt, mun mielestä se kosteuttaa kynsinauhoja kivasti.


Siinä ne sitten olikin. Kerroin nyt mun kynsien hoito -rutiinit, mutta toki kaikkihan hoitaa kyntensä tyylillään. Kynsinauhoja en muista joka päivä öljytä, vaikka varmaan pitäisi, mutta yritän kuitenkin. Mun kynnet kasvaa aika nopeasti ja ne on luonnostaan paksut ja kestävät. Kynnet kuitenkin kasvaa pituuden kertyessä melko kaarelle. Käytän myös kalsium+D -tabletteja, joten kai niilläkin jotain vaikutusta voi olla (:


Täytyy katsoa, jos joskus teen sen kynsien hoito -videon.

Mitä tykkäsitte tästä postauksesta?
Miten te hoidatte kynsiänne, löytyykö rutiineista jotain mitä multa ei löydy? :)

P.S. Arvontaan voi edelleen osallistua täällä. Muistattehan lukea ohjeet kunnolla, ettei tule ilmoitettua väärää arpojen määrää!

P.P.S. Muutin kommentointi systeemiä niin, että kommenttiloota ilmestyy omaan ikkunaan. Mä en pystynyt kattomaan tai vastaamaan kommentteihin, kun kommenttiloota ja kommentit ilmestyivät postauksen alle.

7 kommenttia:

Rose kirjoitti...

Kiva postaus :)

Itse hoidan aika lailla samalla, mutta syön myös Piimax C + Biotiini- tabletteja.

Jonna kirjoitti...

Kiitti ja okei =)

Malla kirjoitti...

Hyvä postaus :)

Haastoin sinut blogissani, käyhän kurkkaamassa :)
http://naillissima.blogspot.com/2012/01/one-lovely-blog-award.html

Jonna kirjoitti...

Kiitti, käyn kattomassa :)

myntah kirjoitti...

kiva postaus!!
mulla on sulle tunnustus mun blogissani:
http://myntah-mywonderland.blogspot.com/2012/01/tunnustus.html

Ria kirjoitti...

Ohops, myntah oli laittanut tän sulle jo, mutta täältä tulee kanssa, eli olisi mun blogissani sulle tunnustusta :)

http://riaaskartelee.blogspot.com/2012/01/tunnustuksen-sain.html

Jonna kirjoitti...

myntah: Kiitos ja okei! =)

Ria: Okei! :)