maanantai 9. tammikuuta 2012

tähtiä

maanantai 9. tammikuuta 2012

En tiedä minkä päähänpiston sain eilen, kun päätin koristella kynteni leimaamalla. Ei leimaamisessa mitään outoa ole vaan outoa on se, että mä käytin leimoja :D Piti ihan tarkistaa millon viimeksi käytin Konadeja omiin kynsiini ja siitähän oli noin kymmenen kuukautta aikaa. Kovin usein en siis leimoja harrasta.
Syitä miksi en niitä käytä on aika monia, mutta yleensä kun olen yrittänyt leimoja käyttää en ole saanut kuvioita stampperiin kokonaisina, saati sitten niitä kuvia kynsille kokonaisina...
Eilen kuitenkin mulle tuli jostain kumman syystä idea, että haluan kynsiin tähtiä. Pienen mietiskelyn jälkeen kuitenkin tajusin, ettei muita vaihtoehtoja ollut kuin leimaaminen.
Löysin laatan, jossa oli kivan näkösiä tähtiä ja kokeilin osaanko vielä leimailla. Ihmetyksekseni tähdet tarttui stampperiin kokonaisina ja homma tuntui sujuvan. En voinut olla varma toimisivatko tähdet, koska kyseessä ei olekaan Konadin laatta vaan isäni oma tekemä laatta :)


Valkkasin kynsille vihreän lakan ja koristeiksi siis tähdet ja lisäksi pienet hopeiset strassit.
Tältä näyttää vasemman käden kynnet:




Ja tältä oikean:




Nämä kynnet eivät olleet yhtään hankalat toteuttaa. Ensin asettelin teipit kynsien alaosaan, jotta osa kynnestä jäisi ilman lakkaa. Sitten aluslakan jälkeen lakkasin vihreetä lakkaa kolme kerrosta. Teipit vedin pois kynsi kerrallaan heti, kun olin lakannut viimeisen vihreän lakkakerroksen. Lakkauksen jälkeen kaivoin esiin isäni tekemän laatan, jota en ole koskaan aiemmin käyttänyt. Laatassa ei kaikki kuviot toimi, koska ne eivät ole tarpeeksi syviksi kaiverrettu, mutta onneksi valitsemani tähtikuvio toimi moitteettomasti. Tähtiä leimailin sinne tänne, johonkin kynteen kolme, johonkin kaksi. Tähtiin valitsin valkoisen värin ja vaaleanvihreän myös. Leimailujen jälkeen laitoin joka kynteen pienen hopeisen strassin vihreän lakkauksen alaosan keskelle. Lopuksi viimeistelin kynnet Evelinen päällyslakalla, joka ei onneksi sotke leimauksia :)


 Kuvassa käyttämäni lakat, eli Flormarin ihana N007, Konadin leimailulakat Pastel Green ja White sekä Evelinen päällyslakka.

Ja tässä kuvassa näkyy hopeiset strassit, joita käytin sekä tähtikuvio, jota käytin leimailuissa.


Arvontaan onkin tullut kivasti osallistumisia! :) Olen innolla lukenut teidän postausehdotuksia ja muuta palautetta. Voin koota palautteet + ehdotukset sitten yhteen postaukseen arvonnan loputtua, toteuttaa postaustoiveita ja muunnella ulkoasua :)
Jos et vielä ole osallistunut arvontaan niin tee se nyt täällä.


7 kommenttia:

starlight kirjoitti...

Vau, miten voi tehdä itse laattoja? :o

Sannu kirjoitti...

Mahtava isä sulla :)!

Jonna kirjoitti...

starlight: Isän työpaikalla on joku kaiverruskone. Tietokoneella voi valita eri kuvioita ja sitten kone kaivertaa ne tollaselle laatalle :)

Sannu: Jep! =)

Rose kirjoitti...

Hienot kynnet!

Mahtava olisi tuollainen oma uniikki laatta. :)

Jonna kirjoitti...

Kiitos! Eipä ainakaan tuu samanlaisia laattoja vastaan :D

Liisa kirjoitti...

hei kovinko ois kiva tollain kone!! teet muuten hienoja kynsiä! (:

Jonna kirjoitti...

Niinpä :) Kiitos!