perjantai 3. helmikuuta 2012

täällä ollaan

perjantai 3. helmikuuta 2012
Vihdoin ehdin tulla taas postaamaan. Blogia en oo nyt päivitellyt ihan vaan koeviikosta johtuen. Eilen oli viimeinen koe ja tänään oli muutaman kokeen palautukset. Koko koeviikon mulla on ollut kynsillä vaan yksivärinen lakkaus, josta näytänkin kuvan. Seuraavat kynnet tuleekin sitten teemaviikkoa varten, joten täytyy katsoa milloin seuraavat kynnet postaan.



Tollasilla kynsillä oon nyt ollut monta päivää. Lakkana toimii Models Own:nin Golden Green Beetle Juice. Ostin ton lakan varmaan kaksi viikkon sitten(?) ja nyt viimeksi lakkasin sillä ekan kerran. Lakan väri on aika erikoinen ja mietinkin lakan nähdessäni muutaman kerran ostanko sitä vai en. Onneksi kuitenkin ostin, koska tykkään siitä aika paljon :) En oo ennen omistanut mitään ton tyylistä lakkaa, joten oli hyvä ostos.
Lakkasin kaksi kerrosta Golden Greeniä ja se peittikin todella hyvin, päällyslakkaa en laittanut ollenkaan. Koeviikon kuluessa lisäsin yhden kerroksen lakkaa lisää, jotta kynsiin tuli taas kiva kiilto.
Ja tuo yllä oleva kuva on otettu tänään, kun lakat on olleet mun kynsillä noin yhdeksän päivää. Lakkaus ei ole silti kulunut kuin vähän kärjistä. Oon aina tykännyt Models Own:nin lakoista, koska ne kestää kynsillä tosi pitkään! :)

Tein kynsistä myös pienen animaation, josta näkee kans vähän tota lakan monivivahteista sävyä.


Ja taas kerran muokkasin vähän blogin ulkoasua. Kyllästyn aina ulkoasuihin tosi nopeesti, joten täytyy nyt kattoa kuinka kauan jaksan tätä nykyistä katella :D

Vielä muistutus arvonasta, joka siis päättyy nyt sunnuntaina. Jos et ole vielä osallistunut niin kannattaa tehdä se pian. Arvontaan pääsee tästä tai tuosta oikean sivupalkin kuvasta :)

Mitä muut on mieltä Models Own:nin lakoista?
Tykkäättekö vai ette? =)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä en oo ikinä kokeillu noita Models Ownin lakkoja. Tosi kiva tuo animaatio! Odottelen tässä arvonnan julkaisupäivää kovasti. :----)

Jonna kirjoitti...

Mä ainakin suosittelen Models Owneja! :) Mäkin odottelen, että saisin arpoa jo voittajan :)

Niniane kirjoitti...

Hauska ulkoasu! Itse tykkään Models Ownin lakoista, niitä on muutama tullut hankittua. Tuon kyseisen Beetle Juicen haluaisin kanssa. :)

Jonna kirjoitti...

Kiitos paljon, itsekin tykkään tästä ulkoasusta! Kannatan kyllä ton lakan ostoa, on se vaan niin hienon värinen :)

Rose kirjoitti...

Kivan värinen lakka!
Itse pidän todella paljon Models Ownin lakoista. Hyviä levittyvyydeltään, peittävyydeltään ja kuivuvuudeltaan. Harmi vain ettei värivalikoima ole kovinkaan suuri lähi Seppälöissä. :/

Ihana tämä uusi ulkoasu! Millä muuten teet nuo bannerit?

Jonna kirjoitti...

Oon sun kanssa ihan samaa mieltä MO:n lakoista ja olis kiva, että valikoimaa olis enemmän :)
Kiva kuulla, että tykkäät ulkoasusta! Teen bannerit GIMP:illä :)

piukup kirjoitti...

Jaoin sinulle tunnustusta blogissani http://kynnellekykenevat.blogspot.com :)